Maaseudun puhelinlinjat ja laajakaistat.

Hiukan taustatietoa edellä mainituista asioista: Olen kolmentoista vuoden ajan toiminut maaseudulla atk. neuvojana ja käynyt noin tuhannessa maaseudun yrityksessä. Olen toimittanut asiakkaille tietokoneet, ohjelmat ja opettanut niiden käytön, samoin pankkiyhteydet sähköpostin ym.

Monille kylille saatiin laajakaistayhteydet puhelinlinjaa tai valokaapelia pitkin.

Niihin käytettiin myös runsaasti yhteiskunnan varoja, hyvä niin. Nyt tuo kaikki työ ja yhteydet ovat valumassa hukkaan. Yhteyksiä ollaan korvaamassa 450 verkon palveluilla. Tämä on  jonkinlainen  palvelu niille joilla ei ole mahdollisuutta muuta kautta saada laajakaistayhteyttä. Valitettavasti vain sillä ei voida korvata jo olemassa olevia yhteyksiä niin, että taattaisiin samat palvelut ja toimintavarmuus kuin nykyisellä verkolla. Monella irtisanotulla on myös nopeampi liittymä kuin mitä tilalle tarjotaan. Myös puhelinten osalta mennään huonompaan suuntaan.

Nykyisillä tekniikoilla ei voida taata puhelinyhteyksiä sähkökatkostilanteessa, tukiasemia on ilman kunnollista varavoimaa vailla tuhansia ne olisi varustettava ehdottomasti diesel agrekaateilla  jotta toiminta voitaisiin taata. Myöskin TeliaSoneran  minullekin ilmoittama kuuluvuus vain katolle asennettavalla lisä antennilla ei voi olla riittävä.

Olen hankkinut viime helmikuussa 450 yhteydellä toimivan laajakaistayhteyden minua sen toiminta ei vakuuta. Verkko on tehty niin harvaksi, että kunnollista yhteyttä ei saada kuin korkealle asennettavalla suunta-antennilla, tukiasemia on noin 100 km välein ja niiden yhteyksien määrä vain muutamia kymmeniä. Tuolle sadan kilometrin ympyrälle sopii tuhansia käyttäjiä  joille kaistaa riittää vain rajoitetusti jos ollenkaan! On myös huomioitava, että kenttä on oltava moitteeton  megan yhteysnopeudella jos kaistaa riittää. Sitä löytyy vain ani harvoin toistaiseksi. Tukiasemien määrä pitäisi nostaa vähintäin 450 nmt verkon aikaiselle tasolle nyt vain peitto on teoreettinen. Kaistan rajoittamin myös tulisi kieltää koska se sallimalla annetaan operaattorille rajaton valta tarjota yhteyttä jolla ei todellisuudessa tee mitään mm. mokkulat 3g verkon ulkopuolella. Palvelun tarjoajat on pakotettava tarjoamaan joka tilanteessa sitä nopeutta mistä maksetaan muussa tapauksessa operaatorin tulee olla korvasvelvollinen eikä mitään nimelliskorvauksia vaan todellisesta haitasta, voi olla tuhansia euroja.

Myöskään tuo megan yhteys mitä ollaan kaavailemassa miniminopeudeksi ei ole riittävä, toki sillä voidaan maksaa laskuja ja rajoitetusti surffailla netissä mutta kunnolliseen liikkuvaan kuvaan se ei riitä.  Myöskin tulevaisuuden tarpeet olisi otettava huomioon.

Kaavailut uusista nopeista yhteyksistä ovat hyviä ja kannatettavia mutta niistä ei ole apua tahän tilanteeseen. Rakentamisaikakin veisi useita vuosia eikä sitovia päätöksiä ole tehty,

 

Myös täysin huomiotta on jäänyt mahdollinen kriisitilanne missä langattomat verkot ovat käyttökelvottomia esim: ydinasella ilmakehässä aiheutettu sähkömagneetinen pulssi mikä tuhoaisi kaiken nykytekniikan ja tiedon välityksen. Silloin olisi mahdollista ottaa käyttöön lankalinjat ja vanha puhelintekniikka millä vielä voitaisiin yhteyksiä hoitaa. Mikäli linjat hävitetään ei tätäkään mahdollisuutta voida käyttää. Meidän tulee myös varautua näiden tilanteiden hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla ja säilyttää hyvä ja toimiva lankaverkko.

Ihmettelen myös operaattorin kiirettä tuhota lankaverkkoa heti kun joku käyttäjä on saatu ulos, pylväät moottorisalla poikki ja langat pois ?

On tullut myös tietoa, että operaattori on ilmoittanut asiakkaan irtisanoneen  liittymän vaikkei näin ole tapahtunut.

 

Katson tietämykseni ja kokemukseni perusteella, että nyt ollaan tekemässä korvaamaton virhe jos annetaan operaattorin rajattomalle ahneudelle valta tehdä mitä haluaa.

Oli myös virheratkaisu myydä operaattoritoiminnot ulkomaalaisille, nyt kaikki viestiliikenne on Ruotsin kontrolloitavissa, kenen ulkovallan lie tulevaisuudessa ?

Lue tästä linkistä periaatepäätös hajaasutusalueiden yhteyksien tulevaisuudesta.

 VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS
KANSALLINEN TOIMINTASUUNNITELMA TIETOYHTEISKUNNAN INFRASTRUKTUURIN
PARANTAMISEKSI

Kuten huomaatte tällä ohjelmalla tuskin saadaan parannusta tilanteeseen. Vaatimustasona 1 megabitin yhteys ei riitä liikkuvaan kuvaan ja videoihin. Myöskään langatan laajakaista nykyisessä myodossa on lähinnä vitsi joka ei meitä suuremmin naurata. Myöskin kuntien osuus on aivan liian suuri ja ilman sitä ei suunitelmaa toteuteta. Samoin kilpailutus on mahdotonta onhan käytettävissä vain yksi operaattori.